Muistisairaalle tärkeintä on hyvä ja turvallinen olo. Ja se, että kotona voisi asua mahdollisimman pitkään.
Sen me mahdollistamme. Helppyn avulla jo monet seniorit asuvat kotona pidempään, tukenaan sama tuttu oma avustaja.
Parhaimmillaan tukena on yhteistyössä niin kunnan kotihoito, kuin myös Helppyn helpperit.
Nimeämme teille oman avustajan tai hoitajan eli helpperin, josta ajan myötä tulee tuttu arjen tukipilari.
Saatte avustajan ja läheisen kuulumiset käynniltä suoraan puhelimeen. Näin tiedätte aina, miten käynti on mennyt.
Avun pyytäminen on helppoa, eikä meillä ole sitovia sopimuksia. Keskustellaan avuntarpeestanne vaikka heti.
"Olen koulutukseltani sairaanhoitaja, mutta olen myöhemmin erikoistunut muistihoitajaksi. Minulla on oikeudet tehdä myös laajennettuja muistikartoituksia.
Tuen muistisairaan terveyttä aina alkukartoituksista seurantakäynteihin. Olen apuna muistisairaus-diagnoosin jälkeen uuden elämän eri vaiheissa.
Apuni näyttäytyy esimerkiksi alkuopastuksena uudessa elämäntilanteessa tai omaisen kokiessa tarvetta tuelle ja tiedolle."
Täytä lomake alla tai soita 010 299 8 299. Autamme sinua järjestämään läheisesi arjen. Saatte meiltä oman helpperin ja kaikki muut palvelut.
Tututustumiskäynnin jälkeen palvelu jatkuu tarpeenne mukaisesti. Maksat vain toteutuneista käynneistä, ei sitoutumispakkoa.