top of page

Hannele Lauri: "Olisin ollut silloin helpottunut Helppyn kaltaisesta avusta" 

Äidin sairastuttua Hannele Lauri koki, ettei kukaan pitänyt äidistä huolta.

En päässyt vierailemaan äitini luona niin usein kuin olisin halunnut, koska olin aina näytöksissä. 

Huono omatunto painoi. Äidin luona kävi hoitaja, mutta se oli joka kerralla eri, ja saattoi olla paikalla vain viisi minuuttia.

 

Ei meillä ollut ketään ihmistä, jolle olisi voinut soittaa ja kysyä, että miten se äiti voi tai mitä kotona on tehty.

Olisin ollut silloin todella kiitollinen, että apuna olisi ollut yksi henkilö. Olisi tullut olo, että joku huolehtii silloin, kun ei itse pysty olemaan paikalla.

 

Helppyllä he ovat tottuneita järjestämään kaiken. Eli sinun ei tarvitse esimerkiksi yömyöhöhään googlailla, mistä saa mitäkin apua. Helppyltä saa sen kaiken."

Miksi valita Helppy?

Asiakaspalvelu, profiilikuva.png
Aina sama henkilö

Nimeämme teille oman avustajan tai hoitajan eli helpperin, josta ajan myötä tulee tuttu arjen tukipilari.

Family-App-1.png
Kuulumiset puhelimeen

Saatte avustajan ja läheisen kuulumiset käynniltä suoraan puhelimeen. Näin tiedätte aina, miten käynti on mennyt.

ion_checkmark-sharp.png
Helppo tilaus, ei sitoutumista

Avun pyytäminen on helppoa, eikä meillä ole sitovia sopimuksia. Keskustellaan avuntarpeestanne vaikka heti.

Mielenrauhaa sinulle

Kiireinen arki, työt ja perhe. Lisäksi omasta vanhemmasta huolen kantaminen. Me ymmärrämme. Ja siksi olemme täällä tukemassa sinua.

”Helppyn helpperit ovat kaikki supermukavia ja antavat mielenrauhaa myös omaisille."

OUTI
Tytär

"Meille omaisille tämä on tuonut mielenrauhaa, sillä koemme, että hänestä pidetään hyvää huolta."

TOM
Poika

”Helppy är en välfungerande tjänst som har gett min pappa (och hela familjen) en stor trygghet i vardagen."

PHILIP
Poika

Richard Nordström

Näin Helppy syntyi

”Perustin Helppyn, koska halusin parempaa tukea äidilleni. Hän oli ensimmäinen asiakkaamme, nyt autamme jo satoja senioreita.”

Richard Nordström

Perustaja, Helppy

Teimme avun tilaamisesta helppoa. Kerro tarpeenne, niin ehdotamme sopivaa helpperiä.

bottom of page