Helppy

1.2.2023 - 2 min

Mikä on turvapuhelin ja miten se toimii?

Turvapuhelin lisää ikäihmisen arjen turvallisuutta ja tuo myös omaiselle mielenrauhaa. Turvapuhelin on hyvä hankkia hyvissä ajoin.

Mikä turvapuhelin on?

Turvapuhelin on etenkin yksin asuville ikäihmisille tarkoitettu laite, joka auttaa asumaan itsenäisesti omassa kodissa mahdollisimman pitkään.

Kotiin asennettava turvapuhelinlaite koostuu

  • asiakkaan mukana kulkevasta hälytinpainikkeesta, esim. ranteessa

  • mikrofonilla sekä kaiuttimella varustetusta turvapuhelimesta eli päätelaitteesta

Hälytinpainike ei siis itsessään ole puhelin, eikä siihen puhuta. Siksi turvapuhelimessa eli päätelaitteessa on erittäin voimakas mikrofoni ja kaiutin: puhelu keskukseen onnistuu siis vaikka viereisestä huoneesta.

Päätelaite asennetaan kotona näkyvälle paikalle, esimerkiksi olohuoneen sivupöydälle.

Kodin turvallisuutta voi parantaa turvapuhelimen lisäksi myös muilla keinoilla. Lue parhaat vinkit pikaoppaastamme.

Missä tilanteissa turvapuhelin auttaa?

Turvapuhelimesta on hyötyä missä tahansa tilanteessa, kun kotiin tarvitaan apua. Tyypillisesti apua tarvitaan esimerkiksi silloin, kun ikäihminen kaatuu, hän tarvitsee apua liikkumiseen tai wc-käyntiin, tai kun hänen yleistilansa huononee eikä puhelinsoitto hätänumeroon onnistu itse.

Turvapuhelimella tilattava turva-auttajien apu on kiireetöntä ja lääkkeetöntä apua. Kotiin saapuvat turva-auttajat voivat kuitenkin tarvittaessa hälyttää ambulanssin paikalle, ja odottaa ensihoitajien saapumista asiakkaan kotona.

Miten turvapuhelin toimii?

  • Kun asiakas tarvitsee apua, turvarannekkeen hälytinpainiketta pitää painaa noin 1–2 sekunnin ajan.

  • Turvapuhelin ottaa automaattisesti yhteyden turvakeskukseen. Turvapuhelimessa vilkkuu tällöin erilaisia valoja ja se pitää voimakasta ääntä, mikä kuuluu asiaan.

  • Kun turvapuhelin on yhdistänyt puhelun turvakeskukseen, kuuluu pitkä piip-ilmoitusääni.

  • Yhteydenotossa saattaa kestää jonkin aikaa, joten ilmoitusääntä kannattaa odottaa rauhassa.

  • Ilmoitusäänen jälkeen turvakeskuksen päivystäjä eli koulutettu hoitoalan ammattilainen vastaa puheluun.

Miten turva-auttajat tulevat paikalle?

  • Puhelun aluksi turvakeskuksen päivystäjä kysyy asiakkaalta, mikä hänellä on hätänä, ja asiasta keskustellaan yhdessä. Tämän jälkeen päivystäjä arvioi, millaista apua kotiin tarvitaan.

  • Paikalle voidaan lähettää turva-auttajat tai ambulanssi. Välillä apua ei kuitenkaan tarvita paikalle lainkaan, vaan esimerkiksi ahdistuksen tunnetta saadaan helpotettua usein pelkän puhelinkeskustelun avulla.

  • Turva-auttajien saapumisessa voi kestää enimmillään 90 minuuttia. Jos apua tarvitaan kiireellisesti, turvakeskuksen päivystäjä voi hälyttää paikalle ambulanssin.

  • Jos puhelusta ei kuulu mitään, päivystäjä soittaa asiakkaan omaan puhelimeen. Jos puhelu ei tällöinkään onnistu, kotiin lähetetään automaattisesti turva-auttaja.

Mitä turvapuhelin maksaa?

Turvapuhelimen hinta määräytyy palveluntarjoajan mukaan. Esimerkiksi AddSecure tarjoaa turvapuhelimia näillä hinnoilla:

Lisäksi turva-auttajien käynneistä veloitetaan:

  • Arkisin 64 €/käynti (ma–pe klo 8–16)

  • Pyhäpäivinä ja viikonloppuisin 99 €/käynti (perjantai klo 16 – maanantai klo 8)

Tuleeko turvapuhelimen kuukausiveloituksen päälle muita lisämaksuja?

Käyntihinta on sama riippumatta siitä, mihin asiaan apua tarvitaan. Pelkkä puhelinkeskustelu tai vahinkosoitto eivät maksa kuukausiveloituksen lisäksi mitään.

Turvapuhelimeen voi asentaa myös lukuisia lisälaitteita, jotka hälyttävät esimerkiksi savusta tai yöaikaisista ovenavauksista.

Esimerkkejä:

  • Savu- ja palovaroitin 10,50 €/kk

  • Ovihälytin 16,50 €/kk

  • Kaatumishälytin 17,50 €/kk

  • Hellavahti 23,50 €/kk

Pitäisikö meidän hankkia turvapuhelin?

Turvapuhelin kannattaa hankkia seuraavissa tilanteissa:

  • Olet huolissasi vanhempasi kodin turvallisuudesta,

  • Läheisesi luona ei käy säännöllisiä vierailijoita

  • Mikäli vanhempasi tarvitsee tukea arjen askareisiin

Turvapuhelimen avulla apu saapuu paikalle nopeasti, mikä keventää myös omaisten huolta.

Jos olet huolissasi läheisen ikäihmisen pärjäämisestä arjessa, katso muutkin vinkkimme ikäihmisen huolenpitoon blogistamme.

Entä jos apua tarvitsee kodin ulkopuolella?

Turvapuhelin auttaa kotona, kun taas turvakello auttaa myös kodin ulkopuolella. Kellossa olevan GPS-paikantimen avulla ikäihmisen tarkka sijainti on helppo selvittää.

Turvakello on hyvä etenkin muistisairaille. Muistisairas vanhus saattaa lähteä kulkemaan kodistaan, eikä muista enää, kuinka kotiin palataan. Tällöin apua voi hälyttää turvakellolla.

Lue lisää muistisairauksien oireista ja hoidosta täältä.

Turvakello toimii näin:

  • Turvakeskukseen soitetaan painamalla kellon sivussa sijaitsevaa nappia niin kauan, kunnes kellosta kuuluu soittoääni.

  • Turvakeskuksen päivystäjä vastaa turvakellosta soitettuun puheluun ja selvittää avuntarpeen.

  • Päivystäjä hälyttää paikalle apua, ja apu saapuu mahdollisimman nopeasti.

  • Turva-auttajat tekevät auttamiskäyntejä vain kotiosoitteeseen. Turvakelloa varten ikäihmisellä täytyy siis olla kaksi omaista, jotka voivat auttaa vuorokauden ympäri, jos ikäihminen hälyttää apua kotinsa ulkopuolelle.

Turvakellon kuukausiveloitus ympärivuorokautisella hälytyspäivystyksellä alkaen 52 €/kk.

Voit tilata turvapuhelimen tai turvakellon AddSecuren verkkosivuilla.


Lue lisää, miten voit auttaa ikääntynyttä läheistäsi hänen arjessaan:

Näin Helppy syntyi

”Perustin Helppyn, koska halusin parempaa tukea äidilleni. Hän oli ensimmäinen asiakkaamme, nyt autamme jo satoja senioreita.”

Richard Nordström
Perustaja, Helppy

Helppy